Näyttelytoiminta
Galleria Tehdassali on nuorille taiteilijoille suunnattu maksuton näyttelytila, joka sijaitsee Kulttuuritehdas Vernissan toisessa kerroksessa.
Tehdassali on Vernissan toisessa kerroksessa sijaitseva näyttelytila, jossa on esillä myös vanhan vernissatehtaan historiallista tehdaskalustoa. Sali on yhteensä 148 m2 tilava ja n. 4 metriä korkea. Tila soveltuu erikoisuuksiensa vuoksi etenkin installaatiokokonaisuuksiin, mutta gallerialla on myös käytössä liikuteltavia seinäkkeitä kaksiuloitteisille teoksille. Galleriasta on kaunis näkymä joen varrelle.
Kulttuuritehdas Vernissa on kulttuurisen nuorisotyön keskus Tikkurilassa, ja Tehdassalin näyttelytoiminta on suunnattu ensisijaisesti nuorille taiteen tekijöille (max. 30-vuotiaat). Näyttelyn järjestäminen galleriassa on maksutonta. Mukaan voivat hakea yksittäiset taiteilijat joko omalla soolonäyttelyllä tai yksittäisellä teoksella osaksi Vernissan kuratoimaa ryhmänäyttelyä, valmiit ryhmät, sekä eri nuorille suunnatut yhdistykset, tahot ja oppilaitokset. Näyttelyaika on lähtökohtaisesti 1 kk. Tilassa on pääsääntöisesti valvontaa arkisin, mutta tarkemmat aukioloajat sovitaan taiteilijoiden kanssa tapauskohtaisesti. Ripustukseen on käytettävissä erilaisia materiaaleja, veistosjalustoja, seinäkkeitä sekä henkilökunnan apu.
Kannustamme kaikkia nuoria taiteilijoita hakemaan rohkeasti mukaan! Aiempaa näyttelykokemusta ei vaadita, ja tarjoamme apua ensimmäistä näyttelyään järjestäville taiteilijoille kokonaisuuden suunnittelussa sekä käytännön asioissa.
Avoin haku 2027
Näyttelyhaku Galleria Tehdassaliin vuodelle 2027 on nyt avoinna 1.6. saakka! Päätökset tehdään ja ilmoitetaan hakijoille elokuun loppuun mennessä.